Bloggarkiv

Höken H 159.283

13.11.2014 | Sten Vikström

 För en vecka sedan när folktinget höll på och delade ut sina förtjänsttecken i radion pep det till i telefonen och en röst från Bastbacken i Nedervetil konstaterade att han har en duvhök som vägrar flyga. Det blev att ta en sväng dit och jag konstaterade att en ung duvhökhane med den främmande ringen H 159.283 satt bredvid när jag återvände till Palo.  Upphittaren på Bastbacken hade under dagen noterat en dov duns, men inte från något fönster, utan han kom till slutsatsen att höken flugit i väggen !  Inget helt okänt fenomen, för den av mina hökar som upphittats allra längst bort i Ukraina påstås även ha flugit i en vägg.  Alla levande varelser verkar begå misstag, även Hawk-planen i Perho damp ner i nationalparken till följd av ett mänskligt misstag.

Höken fick bo i vårt vedlider, men på söndag morgon tyckte jag att matlusten inte var vad den borde vara och tog till skeden som mången gång förut. Ett par dagar senare var han påfallande kvick i vändningarna och flög mellan vedtravarna, så jag tyckte det var dags att vi sätter oss i min urgamla Volkwagn och kör ut till en lugn plats i Rödsö.  Han var påfallande upprymd över möjligheten att bli en fri hök igen och for iväg som en raket, men högra vingen bar inte det minsta.  Det bar över stubb och sten i väldig fart, men småningom konstaterade både han och jag att det är hopplöst.  Han återvände till vedlidret och som ringmärkare kunde jag bara uppgivet konstatera att hit dumpar man även från myndighetshåll alla hopplösa fall,  trots alla fina och strikta lagar och förordningar finns det officiellt ingen som tar hand om skadade fåglar.  Ett besvärligt fall när fågeln är i god kondition och man även kan se att det inte är fråga om ett benbrott i vingen.

Jag diskuterade problemet med Jani Ylikangas, som ända sedan barnsben har haft ett speciellt inresse för fåglar och i synnerhet rovfåglar.  Han konstaterade att det kan finnas en sista utväg och på tisdag kväll tog jag farväl av höken, som försvann i Janis bil ut i höstmörkret. Den slapp nu i varje fall min gamla Volkwagn.  Följande dag fick jag ett telefonsamtal och kunde bara konstatera att det är en förskräcklig tur att vi inte alla är likadana, utan envar av oss är utrustad  med individuell begåvning och talang.

 

KANAHAUKAN PELASTUSOPERAATIO ONNISTUI ...  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nuori kanahaukka koiras oli Alavetelissä paikallisen tavan mukaan hankkiutunut huonoon kuntoon jo hyvissä ajoin ennen viikonloppua. Haukka otettiin kiinni ja kokkolalainen rengastaja piti haukasta hyvää huolta. Muutoin hyvästä voinnista huolimatta lentäminen ei kuitenkaan lähtenyt sujumaan. Ehdotin, että voisin viedä haukan isälleni Kalajoelle huoltoon, koska hän on korjaillut koirien jäsenvikoja koko ikänsä. Logiikkani oli aika lailla aukoton, koska onhan lintu ja koira kumpikin eläimiä. Toisekseen, kuka parempi kanahaukkaa hieromaan, kuin vanhan koulukunnan metsästäjä? Isälleni on jo äidinmaidossa annettu uskomus, että kanahaukka on riistarosvo ja parhaimmillaan täytettynä takan päällä. Ajanvaraussoiton aikana selvisi, että hierontajonoon oli tulossa myös kaksi metsästyskoiraa omistajineen. Mielenkiintoinen odotushuonehetki tiedossa.

Nooan kanssa haettiin haukka Ooppelin kyytiin. Eläimille ei normaalisti saa niin tehdä, mutta hätätilanteessa Opel käy. Perillä ei tarvinnut onneksi jonottaa, ja haukka pääsi nopeasti isän käsittelyyn. Skippasin muuten juuri nokkelasti sen osan yli, missä allekirjoittanut sai mustan ranteen ja kaksi luuhun asti menevää reikää muistoksi. Isä tunnusteli haukan oikeaa siipeä ja totesi vian löytyneen. Hetken päästä hän lopetti hieronnan ja oletin, että nyt on diagnoosi tehty. Niin olikin, mutta vika oli samalla myös korjattu. Joku haarautuva luu jossakin oli pois paikoiltaan ja nyt se oli paikoillaan. Vaikka olen samaa maagista tapahtumaketjua todistanut koirien kohdalla lukemattomia kertoja, olin silti vähän epävarma. Isän mielestä haukka oli valmis menemään takaisin metsään. Vasta kun asiakas oli korissaan ja pois silmistä, heräsi vanha metsämies henkiin. Kaikki kanahaukat pitäisi kuulemma lopettaa. Haukan onneksi teot ja sanat on usein ihmisillä toista. Asiaankuuluvan kinastelun jälkeen kiitin isää hienosta työstä, halasin ja todettiin, ettei meidän tarvitse kaikesta olla samaa mieltä.

Kotimatkan Opel kävi kaikilla pytyillä. Se on aina jotenkin hieno hetki. Suunnitelma oli ottaa haukka meille hoitoon ja vapauttaa se sopivaan metsikköön sen toivuttua. Illalla Tiia syötti haukalle sataprosenttista jauhelihaa syömäpuikoilla, minun pidellessä kiinni (haukasta). Kun kupu oli täysi, haukka sai mennä leikkimökkiin yöksi. Sehän varmasti pitäisi siitä kovasti, nuori kun oli.

Aamulla sain todeta, että kanahaukka kyllä osaa kertoa, milloin vapaus kutsuu. Soitin rengastajalle ja muutettiin sunnitelma niin, että lähdin heti viemään haukkaa metsään. Metsätiellä ajaessa vastaan tuli pienehkö valkoinen jänis. Onneksi se väisti autoa ennenkuin oli pellit rutussa. Päästin haukan rauhallisella paikalla vapauteen ja se lensi metsään niinkuin mitään ei olisi Alavetelissä koskaan tapahtunut. Soitin isälle hyvät uutiset ja kyllä hänen äänestä paistoi läpi terve ylpeys upeasti hoidetusta työstä.  Rengastajalle soittaessani haukka lensi tien yli jo ihan omissa korkeuksissaan. Sitä ei kiinnostanut pidetäänkö sitä rosvona vai ei. Se oli taas vapaa ja kaiken sellaisen yläpuolella.

- Jani Ylikangas -

 

 


Comments (0)

Logga in för att kommentera.